Mä tykkään yöstä. Mä tykkään siitä että voin kävellä pimeää katua pitkin niin että kukaan ei edes huomaa mua, olen näkymätön, arvaamaton. Kukaan ei tiedä kuka mä olen eikä kukaan tiedä mitä mä ajattelen. Enkä mä ajattele sillä hetkellä mitään. Mä olen vain pieni ihminen sukkahousut jalassa, niin avuton ja yksinäinen. Yksi miljoonista. Yksi osa suurta massaa johon meinaan hukkua.
Tykkään siitä kun kävellessäni en kuule mitään, mutta oikeasti kuulen kaiken. Kuulen kenkieni osuvan maahan, välillä hitaasti, osittain kiihtyen. Kuulen humalaisten ihmisten puheensorinan jostain kauempaa ja kuulen kuinka auto ajaa ohitseni. Eriväriset valot ympäröivät minut.
Mutta edelleenkään kukaan ei huomaa minua. Olen pieni. Olen jotain mitä kukaan muu ei ole. Olen hiljainen ja aina vain pienempi. Yksikään katse ei osu minuun.
Yöllä kaikki on rauhallista. Yöllä saa olla yksin, yön kanssa ei tarvitse keskustella. Yö on ystävistä parhain. Se hukuttaa minut, ottaa valtaansa. Yksikään ihminen ei määrää minua. On vain yö, ja minä. Määrään itse itseäni. Ja tänään haluan olla minä. Tänään en ole kukaan muu.
Sisälläni joku kehottaa minua olemaan jotain mitä en ole, mutta tänään en anna sille valtaa. Kaikki se on pois suljettua.
Minulla ei ole enää kenkiä jalassa. Paljaat jalkani koskettavat askel askeleelta kylmältä tuntuvaa asfalttia. Tätä on onnellisuus. Tämä on sitä mitä minä haluan. Tässä hetkessä kaikki on täydellistä. Kuin mikään maailman paineista ei saisi minusta minkäänlaista otetta, kuin joku vain ajattelisi "Tämän kerran, vain tämän kerran" . Todellisuus katoaa pieneksi hetkeksi, mutta se syöksyy pian takaisin. Se vetää minut mukaansa ja kertoo ettei kaikki oikeasti olekaan niin mainiosti. Mutta minä en välitä. Pyyhin sen kaiken pois ajatuksistani. Nyt minulla on kaikki hyvin. Tässä hetkessä, ja tästä eteenpäin.
Onko onnellisuus sitä, ettei välitä siitä mikä on huonosti? Onko onnellisuus vain nyt, vai saako se jatkua pidempään?
Onnellisuus on valintakysymys. Onnellisuus riippuu omasta asenteesta maailmaa kohtaan. Mä päätin olla onnellinen, ja niin olenkin. Tällä hetkellä, tässä tilanteessa-olen onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Ehkä se johtuu minusta itsestäni, ehkä se johtuu eräästä toisesta. Ehkä syynä on rakkaus. Tuo rajoittamaton tunne mikä valtaa koko pienen ja heikon kehoni. Rakkaudesta ei saa otetta mutta silti se on läsnä. Ja se tuntuu hyvältä, vain yhden kanssa. Vain sen yhden.
Ja nyt olen vain sinun, olet tehnyt minut kokonaiseksi. En voisi kuvitellakkaan tuntevani näin kenenkään muun kanssa. Tässä on jotakin ainutlaatuista, sitä mitä olen etsinytkin. Sinä olet minun, et kenenkään muun. Sinusta pidän kiinni vaikka viimeisillä voimillani. Sinun kanssasi olen minä. Vain me kaksi.
Tässä olen, kirjoitan teille, jotka varmaan olitte jo unohtaneet minut. Yö, minä ja sinä ajatuksissani. Taidan lähteä takaisin ulos, ilman kenkiä, ilman huolta maailmasta.
