Minä olen unohtanut teidät, ja luultavasti tekin minut. Taas, en edes tiedä kuinka monennen kerran. Syvät pahoitteluni siitä.
Taas on koittanut se hetki kun tunnen suurta tarvetta rustata ajatuksiani - tai edes puolikkaita sellaisia teidän nähtävilleni.
Ajatuksia, jotka ovat myllänneet mielessäni jo monet kuluneet päivät ja kuukaudet.
Ei, ne eivät tule merkitsemään teille luultavasti läheskään niin paljon kuin niiden ylöskirjaaminen merkitsee minulle.
Siitä huolimatta haluan uskoa, että jossain on joku joka lukee - joku joka saa ajatuksistani otteen.
Aloittaminen on vaikeaa ja tuottaa minulle suurta päänvaivaa. Millä sanoilla? Millä lauseilla?
Ikuisuudelta tuntuneen ajanjakson jyllätessä en ole muistanut suurinta turvaani, selkeyttäjääni. Sitä joka minut päästää pois päätä sekoittavista asioista.
Kirjoittamista.
Tämän ajatteleminen saa minut omalla tavallaan surulliseksi, sillä haluaisin kehittyä kyseisessä asiassa vielä hurjan paljon.
En kuitenkaan aio heittää kirvestä kaivoon, vaan jatkaa, jatkaa kunnes taas menetän taitoni.
Olen näiden kuukausien aikana muuttunut paljon.
Se muutos mistä puhun on niin henkistä - kuin fyysistäkin.
Minun muutostani, kasvuani.
Olen oppinut ymmärtämään elämää paremmin, olen alistunut, toisinaan taas ottanut ohjat omiin käsiini.
Olen saartanut itseni vaikeilla asioilla ja sellaisilla, joilla ei pitäisi.
Näistä asioista eroon päästyäni olen oppinut lisää, pieniä paloja oikeasta ja väärästä.
Olen menettänyt, unohtanut, sopeutunut.
Konkretisoidessani elämäni osasia olen joutunut monenlaisiin tilanteisiin.
Minun muutokseni, se mikä muovasi minut nykyiseen muotooni.
Olen saanut lisäkiloja, vaalentanut hiukseni, realisoinut maailmaa ympärilläni, setvinyt mieleni sopukoissa lojuvia juttuja ja opetellut uusia taitoja.
Muutos on osaltaan pelottava, ahdistava.
Mutta minä yritän parhaani mukaan sopeutua olemaan osa muutosta, minun omaa muutostani.
Ja synkkyys unohtukoon mielestäni edes aika ajoin.
Elämässä on paljon hyviä asioita.
Kuten esimerkiksi se miltä kostea ruoho tuntuu paljaiden varpaiden välissä - tai se miltä hevonen tuoksuu kun sen kaulalle painaa päänsä.
Mainittakoon myös se kun aamulla herätessä kahden ihot ovat hiellä liimaantuneet yhteen.
On olemassa paljon hyviä asiota, mielettömän pitkä lista.
Jokaisella omanlaisensa.
Hyvät ja onnelliset asiat ja niiden rinnalla ne vähän ikävätkin asiat, jokaisella.
Kaikki riippuu siitä miten asioita päättää tarkastella, miten katsoa ikävää asiaa silmiin?
Sinulla on vain pieni hetki aikaa miettiä, miten pääset ikävyyksistä eroon.
Ja usein et sitten kuitenkaan pääse vaan opit elämään ne mukanasi,
oman pienen vaelluksesi varrella.
Haluan sinun kysyvän itseltäsi;
Milloin viimeksi itkit?
Muistatko edes? Etkö ole uskaltanut päästää kyyneleitä virtaamaan, oli tilanne ollut sitten surullinen taikka onnellinen?
Vai itkitkö kenties lähes mitättömän asian takia? Melkein jopa ilman syytä?
Minä itken usein. Onnesta - ja surusta.
Vollotan hillitsemättömästi varsinkin surullisena. Sen jälkeen vuotaa nenä ja särkee päätä. Itkeminen kuitenkin on sen arvoista.
Se puhdistaa, helpottaa ja rauhoittaa.
Minä olen heikko ja uskallan myöntää sen.
Minua ei haittaa, että minua kutsutaan itkupilliksi. Hölmö nimitys, mutta todenmukainen. Sehän minä olen, enkä asialle voi mitään tehdä, enkä haluakaan.
Surua, iloa, hämmennystä, epäloogisuutta, sekasortoa, tappelua, rakkautta, onnea, vajavaisuutta, riittämättömyyttä, helpottuneisuutta.
Sitä minun elämäni on, mutta vain pintaraapaisulta.
Ja minä kävelin öisessä tuulessa rantaan, kastoin jalkani viileään veteen ja työnsin varpaani rantahiekkaan. Kuuntelin tuulta ja aaltojen himmeää lotinaa. Puiden lehdet havisivat ympärilläni ja minä itkin. Itkin yksinäisyydessäni onnen kyyneleitä jotka tipahtelivat jalkojeni juurella liikehtivään veteen kuin piilottaen olemassaolonsa.
Minä hymyilin kyynelten virratessa kasvoillani. Hymyilin ja maistelin itkun suolaisuutta.
Sillä hetkellä päätin aloittaa elämäni uudenlaisena, vapautettuna.
Huuhdoin minua viiltäneet kauheudet järvivedellä ja jätin ne siihen paikkaansa
Lähdin pois ja unohdin olleeni joskus surullinen.
Lähdin jättäen taakseni vanhan minäni.
Enkä enää piilottanut kyyneleitäni.
