Selkeästi selkeämpi

Voisimpa vain olla ja lopettaa ajattelun. Voisimpa vain tehdä sitä mikä tuntuu hyvälle. Voisimpa vain osata olla itsekseni. Voisimpa olla riippuvainen ainoastaan itsestäni.

Minä itse teen oloni vaikeaksi, mutta joissain määrin en voi vaikuttaa siihen miltä minusta tuntuu. Heikkenen päivä päivältä lisää ja lisää. Sisälläni hiipii pelko siitä, kuinka kauan jaksan enää.
Kuinka kauan jaksan olla tällainen.

Mistä löytää kourallinen onnea? Mistä saada aihetta iloon?
Mistä löytää syy aitoon hymyyn?
Millä kuivata kyyneltulva?

Olen yksin tässä, yksin itseni kanssa, itsekseni, yksinään. Mikään ei tunnu hyvältä. Kaikki mitä minulla on kaatuu, hajoaa, rikkoutuu miljooniksi murusiksi.

Selkäni takana joku virnistää nauttien tuskastani. Hän kulkee perässäni pitäen huolen siitä, etten löydä ilon aihetta. Johdattaa minua harhaan, tönii väärään suuntaan. Tarttuu minua kädestä, enkä enää välitä..

Millään ei ole enään mitään väliä. Olen hävinnyt taistelun. Olen menettänyt jotain joka merkitsee minulle kaikkea. Nyt voin vain odottaa. Ja se tekee minut hulluksi.

Tänään sain nähdä uuden elämän alun. Kaksiviikkoinen serkkuni nukkuu sylissäni. Se on tyytyväinen, jos saa ruokaa ja rakkautta. Suurimman osan ajastaan se nukkuu. Sillä ei ole murheita maailmasta eikä sen tarvitse pelätä mitään.

Elämä on ihmeellinen, elämä on lahja. Elämästä pitää nauttia, sitä pitää arvostaa. Tänään sen tajusin. Vaikka koko maailma kaatuisi, täytyy vain koittaa jaksaa. Taistele vastaan, vielä kun olet elossa.

Vaikeempi elää, kun kuolla. Mut eläminen kannattaa. Kuolema lopettaa.

Veitsenterällä.

Yksinäisyys. Se voi joko pelastaa pulasta, tai sitten se tappaa sisältä. Kun huomaa olevansa oikeasti yksin. Kukaan ei huomioi, kukaan ei välitä siitä miltä sinusta tuntuu. Olet yksin kaikkien painavien mietteidesi kanssa. Kaikki on yksin sinun harteillasi eikä kukaan tule auttamaan tai viemään osaa mietteistäsi pois. Rakkaimmat ihmiset katoavat ympäriltäsi yksi kerrallaan. Vain yhdestä voin olla varma. Vain yksi on tukenani oikeasti. Ystävä, josta en luopuisi mistään hinnasta. Saara. "Kiitos että oot siinä, kiitos että kuuntelet. Kiitos ettet jätä mua yksin. Vaikka mä tarvisin sua keskellä yötä, sä olisit valmis auttamaan. Kiitos että olet sinä."

Olen syvällä meren pohjassa. Koitan pyristellä veden painoa vastaan. Mahdotonta. Vettä on jokapuolella. Se ahmaisee pienen ruumiini syleilyynsä, en koskaan pääse pois. Pian olen osa sitä. En ole enää ihminen.

Vaikka kuinka yritän, en saa sinua pois ajatuksistani. Olet minun maailmani. Merenpohjaankaan ei huku rakkauteni sinua kohtaan.

Olen heikko. Olen rikki. Haluaisin paeta itseäni, ja tunteitani. Haluaisin riuhtoa itseni irti tästä henkisestä paskasta, jota sinusta aiheutuu. Haluaisin olla vapautettu maailmasta. Haluaisin lentää. Lentää pois.

Eikä kukaan huomaisi.

Sinun.

Rakastan sinua. Olet syy siihen, miksi haluan olla täällä. Ilman sinua minulla ei ole mitään.
Pahinta on, ettet enää ole minun. Jouduin päästämään sinut vapauteen. Pois otteestani, pois sylistäni.
Kyyneleet sumentavat katseeni ajatellessani kaikkea sitä hyvää mitä sinä olet. Kauneinta päällä maan, ihmeellinen, sanoinkuvaamaton. Niin lähellä, mutta niin kaukana.
Voin kyllä edelleen koskettaa sinua, voin olla lähelläsi, mutta en voi olla pelkäämättä.
Osa minusta tulee aina rakastamaan sinua.
En ole ikinä tuntenut näin, menetin rakkaimpani. Sen yhden ja ainoan joka merkitsi minulle kaikkea tässä järkyttävän suuressa ja pelottavassa maailmassa.

Tein kaikkeni. Se ei riittänyt.

Olen ikuisesti tässä. Olethan myös siinä?  Älä päästä minusta irti, älä työnnä minua pois.

Olen sinun omasi. Ketään muuta en tahdo. Kenenkään muun kosketusta en kaipaa.
Sillä vain sinä voit tehdä minut onnelliseksi. Vain sinä voit saada aidon hymyn kasvoilleni. Vain sinä saat sydämeni tuntemaan näin.

Olen hukassa ilman sinua. En tiedä mitä pitäisi ajatella tai tehdä. En osaa olla näin, en osaa olla ilman sinua.

Voin vain toivoa että jonain päivänä tulet takaisin luokseni ja haluat olla omani.

Olet kaikkeni. Vielä kuoleman jälkeen tulen rakastamaan sinua.

"Mä luotin enemmän meihin ku mitä luotan muhun"

Uskallatko?

Mitä tekisit, jos eteesi tuotaisiin tarjottimella tilaisuus tartuttavaksi? Ottaisitko tilaisuuden vastaan vai työntäisitkö sen sivuun ja jättäisit käyttämättä? Et voisi tietää mitä siihen tarttuminen toisi tullessaan. Se saattaisi muuttaa elämäsi suunnan aivan täysin. Ehkä joutuisit jopa katumaan.

Entä mitä tekisit, jos sinulle annettaisiin pieni ilon aihe paperipussissa? Ottaisitko ilon irti pienestä asiasta vai jäisitkö miettimään asioita, jotka tekevät sinut surulliseksi? Pienestä iloa tuottavasta asiasta kannattaa nauttia mahdollisimman paljon. Kerää ilon aiheita taskuihin ja kaiva ne esiin silloin kuin tuntuu pahalta.

Mutta mitä tekisit, jos sinulle annettaisiin ymmärrystä suurissa kankaisissa kasseissa? Heittäisitkö kassit piiloon lukkojen taakse, vai ottaisitko ymmärrystä itsellesi sen verran, että voit antaa anteeksi? Ja ehkä jonain päivänä alkaa taas luottaa. Sillä luottamusta tarvitaan. Sitä me tarvitsemme.

Elämämme täällä on niin kovin hauras. Arvaamaton ja jännittävä. Kyydissä pysyy jos pitää lujaa kiinni. Mutta kaikkea on aina vaikea ymmärtää.

Jos me kaikki pitäisimme toisistamme kiinni, pelkäisimmekö me? Olisiko meillä kylmä? Olisimmeko heikkoja?
Tuntisimmeko yksinäisyyttä?
Ei. Ei mitään näistä.

Jokainen täällä kulkee omaa tietänsä pitkin ja harvemmin on kättä, josta pidellä kiinni. Harvemmin on ketään kuka oikeasti välittää.

Uskallatko siis tarttua käteen joka sinua kohti kurkottaa?

Sydänkuviot peitolla, paljaat varpaat, unisieppari, kamerassa oma naama, kirkkaana loimottava lamppu, liian suuri sänky yhden nukuttavaksi. Tämän päivän on aika väistyä, huomiselle jääköön enemmän tilaa.

Lamppu ei enää loista, varpaat piilotan sydämien alle. Unisieppari vieköön pois pahat unet.

Oothan tässä vielä huomenna?

Tässä minä seison, vain minä, pieni ja heikko. Katson sinua silmiin ja sydämeni hymyilee. Sisälläni jokin kuiskaa "Älä koskaan päästä irti." Enkä minä aiokaan päästää. Sillä tarvitsen sinua, tarvitsen lämpöäsi, kosketustasi, tarvitsen sanojasi ja tarvitsen sitä turvallista tunnetta jota saat minut tuntemaan. Haluan olla kanssasi ja haluan olla vain sinun omasi. En tarvitse ketään muuta niin paljon kuin sinua.

Rakastan sinua. Sillä hetkellä kaikki oli muutettu. Mikään ei ollut enään entisellään. Sillä hetkellä olin olemassa vain sinua varten. Ja vielä tänäänkin, olen vain sinua varten. Tiedäthän sen?

Onnellisuus on sellainen, joka tulee yhtäkkiä ja lähtee yhtä nopeasti kuin tulikin. Sitten se juoksee taas takaisin ja kaappaa syleilyynsä, mutta koskaan ei voi olla varma millon sen aika on taas lähteä.

"Onni-tuo maailman vaikein asia, sitä kiertää niinkuin kasia, sitä tyhjentää niinku lasia ja suurimmaks osaks se on pandooran rasias."

Mä voin sanoa olevani onnellinen. Kaikesta huolimatta. Jokaisesta päivästä löytyy jotain hyvää, jos osaa etsiä tarpeeksi tarkasti. Jokaisella hetkellä on tarkoituksensa ja yksikin sekunti voi muuttaa kaiken.

"Maailman parhaimpia asioita ei voi nähdä, eikä koskettaa. Ne täytyy tuntea sydämellä"

Mennään, tule mukaani. Tartu käteeni äläkä pelkää mitä matkallamme tulee vastaan. Sillä minä lupaan, me selviämme kaikesta. Muiden mielipiteet tavastamme kulkea, eivät merkitse mitään. Sillä vain me päätämme, kuinka suuria askeleita otamme, mitkä kengät laitamme jalkaan, mihin suuntaan kuljemme ja milloin on aika levähtää.

Sinä olet yksi miljoonista, minulle olet yksi ja ainoa.

Ajatuksia siitä ja vähän tuosta.

Astun ulos bussista, askeleeni ovat kevyet suunnatessani kotiin. Sytytän tupakan. Päässäni pyörii miljoonia asioita. Onnellisuutta ja epävarmuutta. Osaanko arvostaa sitä mitä minulla on? Uskon osaavani.

Tällä hetkellä minulla on kaikki se, mitä tarvitsen. Tyttöystävä, ystäviä, opiskelupaikka, pieni osa vapautta.
Arvostus. Välillä mietin mitä asioita minä arvostan, mitä minä pidän tärkeänä?
Avoimuutta, luottamusta, herkkyyttä, hetkellisyyttä.

Toisaalta tuntuu kuin olisin kovin yksin. Tuntuu kuin en olisi olemassa. Mutta joskus tulee hetkiä, jolloin olen maailmassa kahden sinun kanssasi. Et huomaa ketään muuta. Tanssitan sormiani ihollasi. Olet niin kaunis, kauniimpi kuin mikään muu. Virheesi tekevät sinusta täydellisen. Kiedon sinut syliini, annan sinun viedä minut mukanani.
Ja haluan jäädä siihen hetkeen, siihen sekuntiin. Mutta se ei ole mahdollista. En voi ikuisesti olla huomiosi keskipiste. On asioita, jotka menevät vielä edelleni. En uskalla pelätä sitä, sillä tänään kaikki on hyvin.

Mitä sinä arvostat? Millainen haluat minun olevan? Haluan olla sellainen. Haluan riittää sinulle. Haluan ansaita arvostuksesi.

Huomaatko katseeni syvyyden? Huomaatko kuinka katson vain sinua?

Arvostus on jotain josta täytyy pitää kiinni. Se täytyy ansaita, samoin kuin luottamuskin. Arvostus on suurimpia asioita, joita ihminen voi toiselle antaa. Se kertoo suunnattoman paljon.
Pystytkö sinä arvostamaan muita?
Tekemällä muista arvokkaita, voit olla sitä itsekin.
Hyvä asia on siinä, ettei arvostusta, niinkuin myöskään luottamusta, tarvitse ostaa. Ne ovat helposti ansaittavissa pienellä vaivannäöllä.

Sekava teksti, yhtä sekava kuin ajatukseni. Ajattelen kai liikaa, ja liian usein. Sille en voi mitään.

Ohjeita itselleni.

Olemattoman olematon olemassaoleva olemisen tunne. Olenko tässä, vaiko missä? Olenko samassa paikassa, tai edes samassa hetkessä mieleni kanssa? Missä vaellan, minne olen matkalla? Pelottaako? Ei. Ei pelota.

Olen matkalla jonnekkin, en vain vielä tiedä minne.

Anna elämän kuljettaa. Älä ole huolissasi siitä, mitä tulee tapahtumaan. Nauti hetkestä. Elä hetkessä. Elä tässä päivässä, älä huomisessa.
Jos saisit tietää aikasi, eläisitkö erilailla viimeiset päiväsi?

Päätätkö olla onnellinen?
Suosittelen.

Tuntuu etten ole kukaan. Tuntuu että olen pieni. Ei, pienempi kuin pieni. Olematon.

Saanko tarttua käteesi, johdattaa sinut paikkaan kauneimpaan, juosta vierelläsi, huutaa kanssasi?
Päästätkö minut lähelle, annatko jäädä ihollesi.
Silmissäni sumenee ajatellessani maailmaa. Ja sinua.
Älä katsele maailmaa vierestä, ole osa maailmaa, elä siinä.

Ja vaikka kaikki ympärilläsi sortuisi pieniksi paloiksi, jatka hymyilyä. Älä anna kyynelten tulla. Nosta pääsi, huuda onnesta, huuda koska saat olla täällä. Huuda ja naura, iloitse kaikesta mitä sinulla on. Tee valintasi. Päätös siitä, jäätkö maahan makaamaan vai nousetko suoraan ylöspäin.

Ole kaikkea sitä mitä haluat olla.
Tee se mitä sinun on tehtävä.

Ja muista ajatella itseäsi. Älä elä tyydyttääksesi muita samalla satuttaen itseäsi.
Muista, että olet arvokas. Älä pelkää pienokainen. Olet vielä elossa.

Auton kylmä takapenkki, musiikin jytinä, pienet valonlähteet koittaen valaista päälle puskevaa yötä, veden liike, puiden kahina. Täällä minä olen, aivan yksin. Väsynyt tähän päivään, odottaen huomista.

Kyyneleet sisälläni.

Menettämisen pelko. Pelko siitä että jokin tärkeä riistetään minulta pois. Viiltävä tunne sydämessä joka ei lähde pois. Iso pala kurkussa kuristamassa.
Sattuu.

Rakas, muista mitä lupasin.

Eniten pelkään että menet pois. Pelkään että kyllästyt minuun.
Pelkään ettet enää näe minua samoin.
Olen kovin peloissani. Näetkö kuinka sydämessäni itken? Kuuletko kuinka hengitykseni muuttuu epätasaiseksi?
Miksen osaa itkeä tätä pois?

En halua olla minä.
Haluan olla luonasi.

Kaikella rakkaudella.

Tuntuuko koskaan siltä että teet kaiken väärin? Tuntuuko siltä että sinusta tehdään syyllinen mitä pienempiinkin asioihin. Syyllistetään ja syytetään turhasta? Kaikki on vaikeaa ja kaikki on päin vittua. Et tarkoituksella tee asioita hankaloiksi, mutta ne nähdään pahempana kuin todellisuus antaa ymmärtää.
Musta tuntuu.
Tuntuu kuin olisin huono ihminen, huono ja vaikea. Saat minut tuntemaan suunnatonta raivoa ja turhautumista. Mutta en saa näyttää sitä. En saa oikeasti tuntea niin. En saa ajatella sinusta pahaa.
Olet ihminen, olet se joka päättää kohtaloni. Vaikutat minuun enemmän kuin kukaan toinen. Ja minä en voi sietää sitä.
Joudun anelemaan anteeksiantoasi, ja silti sanot etten tule saamaan anteeksi.

Kaiken tämän joudun sietämään hiljaa. Pitämään sisälläni kuin mustan aatteen joka ei halua sinulle hyvää.

Mitä sinä pelkäät?
Minä pelkään vihaa, sitä kuinka joudun olemaan minä. En pääse pois.

Tunnetko sydämeni, kuuletko ajatukseni?

Mä olen riippuvainen asioista. Olen riippuvainen puhelimesta, meikeistä, tupakasta ja kirppareista. Mutta ennen kaikkea olen riippuvainen ihmisistä. Tai ihmisestä. Toisesta samankaltaisesta. Toisen sanoista, toisen vartalosta, toisen kosketuksesta, toisen rakkaudesta. Tunteesta jota en voi itse itselleni luoda. Tunteesta jonka vain se toinen saa aikaan.

Älä mene pois. Ole vielä huomennakin minun omani.
Sillä ilman sinua en osaisi enää elää.
Olisin sisältä tyhjä ja rikki. Olisin vähemmän kuin ihminen.

Jos rakkaus olisi piilossa, etsisitkö sitä kunnes jalkasi eivät enää jaksaisi kantaa? Jos rakkaus olisi korkean vuoren huipulla, kiipeäisitkö ylös asti kurkottaaksesi sen? Jos rakkaus olisi meren pohjassa, tekisitkö kaikkesi tavoittaaksesi sen?

Tekisitkö kaiken voitavasi saadaksesi rakkautta omaksesi?

Monet etsivät rakkautta ja Sitä Oikeaa koskaan kuitenkaan sitä löytämättä. Mä en etsinyt. Mä en nähnyt vaivaa, oikeastaan en tehnyt mitään. Mä vaan törmäsin siihen. Heti ensisilmäyksellä mä rakastuin. Jotain niin kaunista, jotain niin upeaa. Jotain niin täydellistä.

En kuitenkaan uskonut saavani sinua. Silmissäni olit jotain niin paljon parempaa kuin minä, uskomaton. Haaveilin koskettavani sinua, mutta en uskaltanut edes puhua sinulle. Katselin vain. Huomasit katseeni ja katsoit välillä takaisin. En voinut vastustaa sinua, enkä voi edelleenkään. Rakkaani, olet kaikkeni. En osaa kuvitella päivääkään ilman sinua. Vain sinä saat kehoni värisemään, ja jokaisen soluni tuntemaan olonsa eläväksi.

Joten lupaan nyt sinulle, että niin kauan kuin sinä olet minun, olen minä sinun. Kokonaan sinun, vain sinun.
Lupaan myös, että olet ainoani. Ketään muuta en tarvitse, kenenkään muun en halua olla.

Minä rakastan sinua. Koko sydämestäni, koko ihmisyydelläni.

Tavoittamaton

Eikö olisikin mukavaa olla vapaa? Vapaa tekemään ihan mitä huvittaa, vapaa ajattelemaan juuri niinkuin haluaa. Kukaan ei saisi määrätä sinua, mikään ei pitelisi sinusta kiinni eikä koittaisi estää sinua elämästä. Saisit olla juuri niinkuin mielesi tekee. Ei tarvitsisi kuunnella kenenkään sääntöjä, ei kenenkään muun mielipiteitä.
Ei kenenkään. Ei mitään. Ei milloinkaan.
Saisit hyppiä, juosta, nauraa ja itkeä juuri silloinkuin tekee mieli. Saisit syödä mahan täyteen jäätelöä. Saisit valvoa koko yön ulkona istuen. Saisit mennä ja tulla juuri silloin kuin haluaisit. Saisit haistattaa paskat koko maailmalle ja hymyillä leveästi niille jotka katsovat sinua paheksuen.

Vailla huolia kulkisit ikuiselta tuntuvaa polkua eteenpäin hyppien kivien yli, kiertäen kuopat ja montut. Pyyhkien jälkesi perässäsi.

Eikö olisikin hienoa olla vapaa?
Sulje silmät ja kuvittele itsesi leijumassa valossa. Valkoisessa kuin lakana. Pehmeässä kuin höyhen. Rauhallisuus.
Ei huolia maailman pauhusta, ei ajatustakaan huomisesta. Ei mitään kiirettä minnekkään, ei kipua missään ruumiinosassa.

Salaisimmat ajatuksesi pääsevät esiin vain harvoin. Mutta silloin harvoin, kun ne uskaltautuvat ulos, anna niiden tulla. Anna niiden vallata sinut. Anna ajatustesi lentää ja vaihtaa suuntaa, muuttaa muotoaan. Tämä tekee sinusta ihmisen, hengittävän ja heikon olennon.

Mitä vapaus oikeastaan on? Onko sitä kukaan koskaan oikeasti kokenut?

Et saa ehkä ikinä tietää.

Maailmasta

Miten maailma muuttaa meitä? Se muokkaa meidän ulkonäköämme, asenteitamme, ajatusmaailmaamme. Se koittaa tehdä meistä samanlaisia. Yhtä suurta massaa. Mutta jotkut, jotkut meistä osaavat irroittautua massasta ja ajatella omilla aivoillaan. Joillain meistä on omia ajatuksia. Joku pukeutuu erilailla, jotta tulisi huomatuksi, irtaantuisi samankaltaisuudesta. Joku tuo omat ajatuksensa vahvoina esille ja taistelee niiden avulla yhteisöä vastaan. Joku näyttää huomaamattomalta, tavallisesta poikkeamattomalta, mutta teoillaan pyrkii tekemään ympäristöstään erilaista. Nämä kaikki haluavat erottua jollain tapaa muista. Minäkin yritän usein näitä kaikkia, mutta silti joudun kerta toisensa jälkeen huomaamaan olevani samanlainen kuin kaikki muut. Samoista aineista tehty, samalla lailla rakennettu.
Samaa ihmisyyttä kuin kaikki muutkin.

Mutta loppujenlopuksi voin huokaista ja tiedostaa sen pienen tosiasian, että toista samanlaista ei löydy. Minä olen minä, eikä kukaan ole täysin samanlainen. Jokainen täällä on yksilö, erilainen, muista erottuva. Vaikka olisin kuinka huomaamaton ja tylsä, olen silti erilainen. Joten miksi siis yrittää niin kovasti erkaantua massasta, yrittää erottua tavalla tai toisella. Erottua voi myös yksinkertaisesti vain olemalla oma itsensä.
Mieti siis, mitä sinä olet?

Minä olen minä, näillä ajstuksilla varustettu, tällä ulkokuorella pilattu, ja teoillani teen tästä paikasta hieman erilaisen.