Mä mietin tässä et mitä vittuu mä teen mun elämällä. Et onks tässä missään mitään järkeä. Et onks mussa mitään järkeä tai oonks mä oikeestaan ees yhtään mitään. Mä tärisen parvekkeella ja rööki maistuu eiliseltä humalalta. Kaikki niinsanotut stögikset on täynnä ja pöytä on täynnä tuhkaa.
Mä en voi huuhtoa tätä oloa pois särkylääkkeillä ja vedellä, enkä edes pesemällä eilisiä ripsivärejä naamalta. Mä en ole nukkunu tarpeeksi, mulla on nälkä mutta oksettaa. Ja laiskottaa, niin hitosti.
Mun pitäis kerätä itteni kasaan ja hengittää kunnolla, mutta mun kurkku on täynnä limaa. Ärsyttää. Mikä mua vaivaa? Tai sit mua ei vaivaa mikään. Samaan aikaan mua kuitenki vaivaa kaikki yhtä aikaa ja kovaa.
Mä oon yksinäinen, tavallaan. Mulla on ystäviä ja ihania ihmisiä ympärillä mut ei ketään joka ottais mut illalla syleilyynsä ja silittäis mun vaalennusaineen tuhoamia hiuksia. Mä oon vannottanu itelleni että en tarvii ketään ja kaikki on parempaa yksinään mut ei se välttämättä oo niin. En osaa päättää, haluaisin molemmat samanaikaisesti.
Mä en oo pitkään aikaan osannu oikeestaan sanoa mitään. Mä oon ollu kaiken aikaa vaan ihan hissuksiin. Kuunnellu mitä muut sanoo, koittanu auttaa ja kuulla. Mut mä en oo sanonu mitään, oon pitäny kaiken sisällä. Ja pidän edelleen, mutta että miksi? Jaa-a. En vaan osaa enää. En osaa edes muodostaa lauseita niin että voisin tuoda jotain ulospäin.
Sä kaivat sun taskusta tulitikkuaskin. Raapaiset tikkua askin reunaan ja se syttyy palamaan. Laitat palavan tikun kielellesi, ihan siihen viereen, niin että se ehtii polttaa. Ja sitten kielesi sammuttaa tikun. Teet tätä useita kertoja, poltat kielesi. Ja kohta et ainakaan enää pysty sanomaan sanaakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti