Ollaan olevinaan jotain mitä ei olla, ei uskalleta. Ei jakseta tehdä mitään. Ei mennä minnekkään.
Maataan tässä paikallaan niin kauan kunnes on pakko kiskoa itsensä ylös. Ei ajatella mitään, unohdetaan kaikki. Kuiskaillaan toisillemme suloisia asioita.
Peloton sielu mustassa maailmassa. Harmaa savu sokaisee silmät, suu hymyilee. Unohtunut, hiipuvainen, sinä ja minä. Hassulta tuntuva pieni hetki joka saa sydämen pomppimaan hurjasti.
Sitä ja tätä, ei yhtään mitään. Mä en osaa kirjoittaa. Mä en jaksa kelailla asioita. Eikä mun tarvitsekkaan.
Helppo sanoa mutta vaikea toteuttaa. Hassulta tuntuvia fiiliksiä ympäri päivän. Mulla on kaikki tässä ja nyt, eilinen muistissa, huominen salaisuutena.
Miksei ole sitä ja miksei ole tuota? Miksi halutaan vaikkei tarvita? Eihän mikään ole koskaan tarpeeksi, eikä mikään koskaan tyydytä sua kokonaan. Me ollaan ihan tyhmiä, välillä meillä ei näytä olevan järkeä päässä ollenkaan. Salataan itsemme ja havitellaan suurinta. Meillä on pitkä matka edessä, ja siitä on välillä vaikea selvitä, mutta me ei sisäistetä sitä.
Ajattelutapa kiteytyy yhteen mahdottomaan. Kurkotellaan, muttei koskaan yltetä. Typerä ihminen, haluaisit jotain mitä voit teoillasi saavuttaa. Miksi mahdoton kiehtoo? Vähemmälläkin selviät.
Sekavaa, en mä ymmärrä itsekkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti