Ajatteluja

Mä olin unohtanut kirjoittamisen ikuisuudelta tuntuneeksi hetkeksi. Mä olin unohtanut sen joka on äärettömän lähellä mun sydäntä. Pakokeinoni, sen ihanan tavan, jolla pääsee irtautumaan tästä hetkestä ja tästä maailmasta.

Täällä siis olen taas, koitan saada teidät ajattelemaan. Ajatelkaa, pyöritelkää ajatuksianne. Etsikää uusia näkökulmia ja sen jälkeen miettikää uudelleen. Hullaantukaa maailmasta, sillä on paljon näytettävää, mutta vain jos osaat katsoa sitä oikealla tavalla.

Hihittelen mielessäni ja hymyilen tuntemattomille. Hengitän pakkasta ja tunnustelen seinään kiinnittyneitä lumihiutaleita. Mä en ole kuin pieni osanen tätä kaikkea, se tuntuu ihan hyvältä, turvalliselta.

Mulla on kaikki kai ihan hyvin. En haluais olla tällainen tai täällä. Mutta mä opettelen olemaan ja olemaan olematta ja välittämättä. Ja mikä parasta, haluan oppia vielä paljon enemmän. Ehkä vielä jonain päivänä osaan olla ja hengittää tasaisen vahvasti. Hassuakin hassummat olotilat valtaa mut ja tuntuu kuin koko keho värisisi helpotuksesta.

Jos jonain päivänä meinaan luovuttaa, luovutan luovuttamisen suhteen. Sillä mä olen selvinnyt tähänkin asti. Mä oon rämpiny polttavan tuskan läpi ja heittäny pois kurkkua kuristavat aatteet. Vaikka se ei koskaan lopu, haluan mä kuitenkin uskoa siihen suloiseen vaaleanpunaiseen, joka tähänasti on asunut vaan mun pääni sisällä.

Sä siellä joka luet tätä nyt, tässä hetkessä, haluan kertoa sulle yhden tärkeän asian.
Arvaa mitä?
Sä olet ihana.
Sä olet arvokas.
Sä olet kaunis.
Ja mikä parasta, sä olet hengissä.

Sulje silmät ja toivo jotain. Jos toiveesi toteutuu, älä kiitä siitä mua.

Tekeekö omituisuus musta hullun? Sä oot hulluna muhun ja siksi mä oon hullu. Määrittelet sekunnissa ihmisen jonka olet vasta tavannut. Mielipide ei muutu, määritelmä sun pään sisällä on ja pysyy. Sä olet hullu. Omituinen ihminen, nauttisit joskus. Höllää vyötä ja jätä hiukset suoristamatta. Hengittele ja opi jotain uutta, vaihda itseäs. Muuntaudu.