Jos elämä onkin vain kyynelten sotkemaa naurua? Ilo, onni ja onnellisuus. Hilpeä hymy ja varovainen kosketus. Toisinaan et ymmärrä mistään mitään, mutta eihän se sinua haittaa. Onko millään oikeastaan mitään väliä? Nauraen keräilen hetkiä ja tungen muistoja taskuihin. Säilytän niitä kunnes on aika päästää irti. Ehkä niin ei käy koskaan, en mä tiedä.
Hankaan kasvoilta pois eilisen päivän, annan veden valua pitkin hiuksia ja pisaroiden virrata silmäluomien päällä. Silmät kiinni seison siellä juoksevan veden alla, mietin sitä mitä en kerro teille. Mietin vaikka olen samalla miettimättä mitään.
Hetkissä elää meidän tulevaisuuden näkymät. Hetkissä me muutetaan itseämme ja kaikkea sitä mikä meitä ympäröi. Arvokas pieni hetki, muuta mun maailma. Jos sä ymmärrät jostain jotain, kerro mullekkin. Kerro mulle jotain mitä mä en halua tietää, anna mun oppia ymmärtämään.
Tiedätkö, ei ole mitään niin kovin pelottavaa kuin rakkaus. Rakkaus pelottaa. Se kauhistuttaa samalla kuin ihastuttaa. Se tekee sokeaksi ja heikoksi. Mutta rakkaus tekee kokonaiseksi.
Hassua on se, ettei mun vieläkään tee mieli ottaa hatkoja rakkaudesta. Vieläkään mun ei tee mieli tunkea sua muistojen taskuun. Enkä milloinkaan halua että menet pois.
Joskus mua ällöttää mun ajatukset, varsinkin rakkaudesta. Joskus mä oon liian herkkä enkä osaa käsitellä itseäni.
Työnnä mut seinää vasten ja suutele. Suutele niin kuin et olisi koskaan ennen suudellut. Pidä musta kiinni, nosta mut ilmaan. Hengitä mun kaulalla, anna mä olen sun ja siinä. Anna mä jään siihen. Estä mua jos meinaan mennä pois. Pidä mua hyvänä, siltiä ja helli. Anna mun käpertyä sun syliin ja uppoutua sun antamaan turvallisuuteen. Katso mua silmiin ja kerro kuinka rakastat. Sitten pidä mua kädestä ja nukahda mun viereen.
Ja enää mua ei edes haittaa vaikka kuorsaat.
Ja se on jo aika paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti