Joku taitaa tahallaan kiusata mua. Nukun joka aamu pommiin, oon liian väsyny heräämään ja alottamaan uuden päivän. Sitten kun vihdoin saan revittyä itseni sängystä, kävelen olohuoneen läpi ja liukastun kissan oksennukseen. Siis oikeesti. Siinä vaiheessa ei voi muuta kun kiroilla mielessään. Kauheella kiireellä laitan itteni taas ihmisen näköiseksi, mutten tunne oloani hyväksi niinkään. Olen epävarma kaikesta. Pelkään sitä mitä tänään heitetään mun päälle.
Juuri ja juuri ehdin bussipysäkille. Sätkä nousee inhottavasti päähän ja kurkkuun sattuu. On niin sumuista, etten nää lähestulkoon mitään. Hyppään bussiin ja toivon ettei mun tarvitse nousta tästä ikinä. Tässä on just hyvä. Lämmin penkki, poski kylmää ikkunaa vasten.
Kohta mun täytyy kumminkin nousta tästä ja kävellä koululle. Sinne missä mun on vedettävä iloinen Emma -naamari päälle. Pitäis olla ahkera ja jaksaa sitä painetta. Selvitä siitä hälinästä keittiössä ilman että saa taas paniikkikohtauksen.
Pakotin itseni nousemaan oikealla pysäkillä. Niin paljon autoja joiden melua en jaksaisi kuulla. Laitan musiikin kovemmalle ja pipon syvemmälle päähän kuulokkeiden päälle. Farkuissa on polvessa aukko ja jalkoja palelee muutenkin.
Tuntuu niin turhalta olla täällä, kun voisi vielä nukkua lämpimässä peiton alla, suojassa maailmalta.
Tajusin kaikenlisäksi että unohdin ottaa mulle juuri viime perjantaina määrätyn lääkkeen. Vittu.
Näin mulla. Miten sun aamu meni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti