Astun ulos bussista, askeleeni ovat kevyet suunnatessani kotiin. Sytytän tupakan. Päässäni pyörii miljoonia asioita. Onnellisuutta ja epävarmuutta. Osaanko arvostaa sitä mitä minulla on? Uskon osaavani.
Tällä hetkellä minulla on kaikki se, mitä tarvitsen. Tyttöystävä, ystäviä, opiskelupaikka, pieni osa vapautta.
Arvostus. Välillä mietin mitä asioita minä arvostan, mitä minä pidän tärkeänä?
Avoimuutta, luottamusta, herkkyyttä, hetkellisyyttä.
Toisaalta tuntuu kuin olisin kovin yksin. Tuntuu kuin en olisi olemassa. Mutta joskus tulee hetkiä, jolloin olen maailmassa kahden sinun kanssasi. Et huomaa ketään muuta. Tanssitan sormiani ihollasi. Olet niin kaunis, kauniimpi kuin mikään muu. Virheesi tekevät sinusta täydellisen. Kiedon sinut syliini, annan sinun viedä minut mukanani.
Ja haluan jäädä siihen hetkeen, siihen sekuntiin. Mutta se ei ole mahdollista. En voi ikuisesti olla huomiosi keskipiste. On asioita, jotka menevät vielä edelleni. En uskalla pelätä sitä, sillä tänään kaikki on hyvin.
Mitä sinä arvostat? Millainen haluat minun olevan? Haluan olla sellainen. Haluan riittää sinulle. Haluan ansaita arvostuksesi.
Huomaatko katseeni syvyyden? Huomaatko kuinka katson vain sinua?
Arvostus on jotain josta täytyy pitää kiinni. Se täytyy ansaita, samoin kuin luottamuskin. Arvostus on suurimpia asioita, joita ihminen voi toiselle antaa. Se kertoo suunnattoman paljon.
Pystytkö sinä arvostamaan muita?
Tekemällä muista arvokkaita, voit olla sitä itsekin.
Hyvä asia on siinä, ettei arvostusta, niinkuin myöskään luottamusta, tarvitse ostaa. Ne ovat helposti ansaittavissa pienellä vaivannäöllä.
Sekava teksti, yhtä sekava kuin ajatukseni. Ajattelen kai liikaa, ja liian usein. Sille en voi mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti