Mä olen riippuvainen asioista. Olen riippuvainen puhelimesta, meikeistä, tupakasta ja kirppareista. Mutta ennen kaikkea olen riippuvainen ihmisistä. Tai ihmisestä. Toisesta samankaltaisesta. Toisen sanoista, toisen vartalosta, toisen kosketuksesta, toisen rakkaudesta. Tunteesta jota en voi itse itselleni luoda. Tunteesta jonka vain se toinen saa aikaan.
Älä mene pois. Ole vielä huomennakin minun omani.
Sillä ilman sinua en osaisi enää elää.
Olisin sisältä tyhjä ja rikki. Olisin vähemmän kuin ihminen.
Jos rakkaus olisi piilossa, etsisitkö sitä kunnes jalkasi eivät enää jaksaisi kantaa? Jos rakkaus olisi korkean vuoren huipulla, kiipeäisitkö ylös asti kurkottaaksesi sen? Jos rakkaus olisi meren pohjassa, tekisitkö kaikkesi tavoittaaksesi sen?
Tekisitkö kaiken voitavasi saadaksesi rakkautta omaksesi?
Monet etsivät rakkautta ja Sitä Oikeaa koskaan kuitenkaan sitä löytämättä. Mä en etsinyt. Mä en nähnyt vaivaa, oikeastaan en tehnyt mitään. Mä vaan törmäsin siihen. Heti ensisilmäyksellä mä rakastuin. Jotain niin kaunista, jotain niin upeaa. Jotain niin täydellistä.
En kuitenkaan uskonut saavani sinua. Silmissäni olit jotain niin paljon parempaa kuin minä, uskomaton. Haaveilin koskettavani sinua, mutta en uskaltanut edes puhua sinulle. Katselin vain. Huomasit katseeni ja katsoit välillä takaisin. En voinut vastustaa sinua, enkä voi edelleenkään. Rakkaani, olet kaikkeni. En osaa kuvitella päivääkään ilman sinua. Vain sinä saat kehoni värisemään, ja jokaisen soluni tuntemaan olonsa eläväksi.
Joten lupaan nyt sinulle, että niin kauan kuin sinä olet minun, olen minä sinun. Kokonaan sinun, vain sinun.
Lupaan myös, että olet ainoani. Ketään muuta en tarvitse, kenenkään muun en halua olla.
Minä rakastan sinua. Koko sydämestäni, koko ihmisyydelläni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti